Seksi ja seksuaalisuus herättää keskustelua seksin etiikasta. Onko oikeaa tapaa harrastaa seksiä? Voiko seksiä harrastaa useamman kuin yhden ihmisen kanssa? Voiko parisuhteessa elävällä olla seksuaalisia haluja ja suhteita parisuhteen ulkopuolisiin ihmisiin?
Seksuaalisuuteen liittyy vahvoja käsityksiä siitä mikä kuuluu parisuhteeseen ja mikä on säädyllistä. Aidan toiselle puolelle vilkuileminen ei ole hyväksyttyä parisuhteessa elävälle. Sinkku- saijankaan ei ole hyvä harrastaa seksiä joka viikonloppu eri erkin kanssa. Ystävät pitävät miehistään tiukasti kiinni saijan läsnäollessa - no, eihän niitä kutsujakaan enää illanistujaisiin tule, koska mainehan siltä pariskunnalta menee, jonka ystäväpiiriin mokoma miestennielijä kuuluu - roviolla sietäisi polttaa koko nainen! Entäpä ne onnettomat ihmisrauniot, jotka uskaltautuvat elämään avoimessa suhteessa tai avaamaan makuuhuoneensa ovet kolmannelle osapuolelle? Toiselle puolelle katua sitä pitää siirtyä moisen parin vastaantullessa.
Sukupolvemme kantaa edelleen mukanaan varhaisen 1900-luvun käsityksiä seksistä ja parisuhteesta. Tuolloin muun muassa ajateltiin seksin kuuluvan avioliittoon. Nyt ajatuksia yhden kumppanin parisuhteesta perustellaan enemmän terveydellä, sillä satunnaisesta seksisuhteesta voi saada taudin, eikä irtosuhteet ole hyväksi ihmisen henkiselle hyvinvoinnillekaan - morkkishan siitä lähikuppilan pikkujoulutontun kanssa harrastetusta seksistä seuraa.
En ole avoimen suhteen kannattaja, sen verran mustasukkainen puolisostani olen. Kuulun niihin, jotka haluavat seksiä rakastamansa ihmisen kanssa - en niihin, jotka harrastavat seksiä viikonloppuisin uuden tyypin kanssa. Mustasukkaisuutta on täälläkin blogissa pohdittu, eikä mustasukkaisuuden hallitsemiseen tunnu olevan yhtä ainoaa keinoa.
Mustasukkaisuutta voi oppia hallitsemaan kuten muitakin tunteita. Näin uskon. Kaksi vuotta sitten en olis ollut valmis jakamaan puolisoani missään tilanteessa - nykyisin on tilanteita, joissa näin voin tehdä. Mielestäni olennaisempaa kuin seksin harrastaminen vieraan ihmisen kanssa, on se, kuinka tärkeänä puolisoni minua pitää. Mustasukkaiset tunteet heräävät, jos hänen tunteensa minua kohtaan vähenisivät.
Joillekin avoin suhde sopii ja seksuaalisen vapauden nimissä jokaisen pitäisi saada valita itselleen paras elämäntapa - myös se normaaliksi luokiteltu. Kaiken seksin ympärillä pyörivän keskustelun keskellä kuitenkin unohdetaan, että seksi tekee onnellikseksi ja joidenkin tutkimusten mukaan seksillä on vaikutusta myös terveyteen - ihan siihen fyysiseenkin. Mielestäni seksuaalisuus on voimavara ja sen eteen kannattaa tehdä työtä. Seksuaalisuuteni on muuttunut elämäni aikana ja nykyään myös hellyys ja läheisyys ovat tärkeässä osassa.
Mikäs sen ihanampaa kuin saada puolisoltaan huomiota kesken ruoanlaiton tai kosketuksia läpi päivän. Läheisyys lisää seksuaalista vetovoimaa. Seksi piristää, tuntuu mahtavalta ja auttaa unensaannissa. Colorado Boulderin yliopiston tutkimus kertoo, että seksin harrastaminen lisää yleistä onnellisuutta.
Kuinka paljon seksiä sitten lisää onnellisuutta? Tutkimuksen mukaan mitä useammin seksiä harrastaa, sitä onnellisemmiksi tulemme. Kuka kertoo viikonlopun jälkeen harrastaneensa tajunnan räjäyttävää seksiä puolisonsa kanssa? Kuka uskaltaa hehkuttaa olleensa swingers-bileissä tai jakaneensa sängyn ja puolisonsa toisen parin kanssa? Aika harva - ikkunan pesut ja pullan paistot kyllä kerrotaan, mutta merkityksellisin asia jää kertomatta. Seksistä retosteleminen ei kuulu suomalaiseen kultuuriin tai luterilaiseen kasvatukseen, ei vaikka se olisikin viikonlopun onnellisin hetki.
Harrastetaan seksiä ja nautitaan toisistamme - kukin haluammallaan tavalla!
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Taasko me tultiin tähän?
Parisuhteessa on varmaankin saavutettu jonkinlainen virstanpylväs siinä kohtaa, kun riitatilanteessa toinen sanoo "taasko me tultiin tähän?" tai "tätä mä olinkin jo odottanut". Tarvitaan jonkin matkaa suhdetta ennen kun asiat alkaa toistumaan niin, että noita lauseita voi käyttää. Näin kirjoitettuna ne on vain sanoja, mutta jokainen vähänkään pidemmässä parisuhteessa elänyt pystynee korvissaan kuulemaan sen äänensävyn millä nuo sanat yleensä tulee.
Mitä nuo sanat siten pitää sisällään? Sanojan tarkoitus lienee useimmiten on osoittaa, että toinen on väärässä ja kääntää asiaa nyt joksikin muuksi, kun mistä oikeasti on kyse - kaivelee argumentaation tueksi jonkin vanhan jutun, kun ei muuta keksi. Se voi olla sitä, varmasti usein onkin. Mutta kyse voi olla myös siitä, että jotain asiaa ei ole käsitelty loppuun, tai on käsitelty, mutta asiaa korjaava muutos ei ole tapahtunut. Tai sitten kyse on vain ylimielisyydestä, siltä se ainakin helposti kuulijasta tuntuu. Sanoja kokee, että asia on käsitelty ja siihen ei palata ja kuulija kokee, että sanojaa ei kiinnosta. Auts! Riita sai juuri lisää bensaa liekkeihin.
Nuo kaikki ovat tietenkin sekä sanojan, että kuulijan subjektiivisia kokemuksia tilanteesta. Sekä akuutista tilanteesta, että niistä asioista jotka akuutin tilanteen aikana kaivetaan aseiksi riitaan. Siksi ei voi sanoa, että toisen kokemus tilanteesta olisi oikeampi kun toisen. Kokemus on totta molemmille sellaisena kun sen kokee. Riitelyn tarkoitus onkin monesti saada muutettua toisen kokemus vastaamaan omaa, saada toinen näkemään tilanne samalla tavalla ja korjaamaan näin ollen käytöstänsä, koska tietenkin se oma näkemys on se oikea.
Riitelystä tuleekin helposti debatti, taistelu siitä kumman kokemus on oikea. Koska tunteista ei voi väitellä, väitellään asioista jotka ovat ne tunteet aiheuttaneet. Tämä johtaa välillä täysin absurdeihin keskusteluihin vaikkapa siitä oliko suosikkijoukkueen kannustaminen kotisohvalla puhetta vai huutoa tai oliko siitä sanominen "valitusta kaikesta" vai merkityksetön huomautus kun yhtäkkiä korvan juuressa kiljastaan (vai oliko se kiljaisu vai normipuhetta?) Jokainen ymmärtää, että tuon kaltainen tilanne ei varsinisesti ole riidan aihe, vaan se on arkinen tapahtuma, joka laukaisee jonkin tunteen, jonka taustalla on jokin vaivaamaan jäänyt asia.
Riitely on rakentavaa, jos debattivaiheesta päästään yli ja saadaan esiin riidan oikeat syyt, asiat jotka aiheuttavat toiselle loukkaantumisen, pettymyksen tai tunteen, että ei tule hyväksytyksi tai saa arvostusta. Ja kun nämä oikeat aiheet on saatu esiin ja niitä päästään käsittelemään, on riita ollut hyödyllinen.
Sen sijaan riitely on pelkästään repivää, jos se jää tuohon debattivaiheeseen tai vielä pahempaan mykkäkouluvaiheeseen ennen kun varsinainen syy on esillä. (Tai no....sekin mikä pahimmalta tuntuu on varmasti yksilöllinen kokemus). Joskus tietenkin tarvitaan aikalisä ja omassa rauhassa asian pohdintaa ja sitten asiaan palaamista, kun oma ajatus on jäsentynyt. Mutta silloin kun asia jää kokonaan siihen debattivaiheeseen, eikä todellisiin syihin palata, on riita ollut pelkästään parisuhdetta repivä.
Sitten on vielä tuo "Taasko me tultiin tähän?" -tilanne. Debatin aiheena olleen asian yli mennään nopeasti tuomalla esiin jomman kumman tai molempien taustalla oleva todellinen tunne ja kokemus. Entä jos se onkin tunne tai asia, jota on jo käsitelty ja toinen kokee, että nyt sitä ihan turhaan vedetään esiin tai ei halua enää siitä puhua, tai tietää että keskustelusta tulee vaikea tms. Silloin on vaikea päästä eteenpäin ja mykkäkoulusta voi tulla ainoa vaihtoehto työntää asia sivuun. Asia voi myös oikeasti olla sellainen, jota on perusteellisestikin käsitelty, mutta silti siitä on jäänyt tunteita, jotka laukeaa tietyntyyppisissä tilanteissa. Se vain tarkoittaa, että vaikka asiat on asiatasolla käsitelty, on tunnetasolla työ vielä kesken. Se on joskus turhauttavaa.
Tuollaisissa tilanteissa tulee usein mukaan sarkasmi, epäilykset toisen motiiveista ja ylimielisyys. Kaivetaanko asia esiin vain kiusan vuoksi? Liittyykö se tilanteeseen mitenkään vai ei? Vai onko asian käsitely todella vielä kesken.
Avoin keskustelu on toki tässäkin kohtaa tärkeää, mutta akuutissa riitatilanteessa sillä mitä sanotaan ei olekaan merkitystä, vaan sillä miten toinen tulkitsee sanoja. Kun molemmat ovat vihaisia, on vaikea yhtäkkiä muuttaa tunnetasonsa ja vaihtaa objektiiviseen, ratkaisuhakuiseen keskusteluun. Ja vaikka siihen pystyisikin, niin vielä vaikeampaa on toisen uskoa sitä. Siinä kohtaa rauhallinen, analyyttinen ja itsekriittinen keskustelukin kuulostaa toisesta lähinnä sarkasmilta.
Miten asiassa sitten voi päästä eteenpäin?
Varmasti asia pitää ottaa puheeksi kun tunteet ovat tasoittuneet ja on niin sanotusti "hyvä hetki", mutta mistä sitten puhutaan? - jos asia on jo aiemmin käsitelty?
Mitä nuo sanat siten pitää sisällään? Sanojan tarkoitus lienee useimmiten on osoittaa, että toinen on väärässä ja kääntää asiaa nyt joksikin muuksi, kun mistä oikeasti on kyse - kaivelee argumentaation tueksi jonkin vanhan jutun, kun ei muuta keksi. Se voi olla sitä, varmasti usein onkin. Mutta kyse voi olla myös siitä, että jotain asiaa ei ole käsitelty loppuun, tai on käsitelty, mutta asiaa korjaava muutos ei ole tapahtunut. Tai sitten kyse on vain ylimielisyydestä, siltä se ainakin helposti kuulijasta tuntuu. Sanoja kokee, että asia on käsitelty ja siihen ei palata ja kuulija kokee, että sanojaa ei kiinnosta. Auts! Riita sai juuri lisää bensaa liekkeihin.
Nuo kaikki ovat tietenkin sekä sanojan, että kuulijan subjektiivisia kokemuksia tilanteesta. Sekä akuutista tilanteesta, että niistä asioista jotka akuutin tilanteen aikana kaivetaan aseiksi riitaan. Siksi ei voi sanoa, että toisen kokemus tilanteesta olisi oikeampi kun toisen. Kokemus on totta molemmille sellaisena kun sen kokee. Riitelyn tarkoitus onkin monesti saada muutettua toisen kokemus vastaamaan omaa, saada toinen näkemään tilanne samalla tavalla ja korjaamaan näin ollen käytöstänsä, koska tietenkin se oma näkemys on se oikea.
Riitelystä tuleekin helposti debatti, taistelu siitä kumman kokemus on oikea. Koska tunteista ei voi väitellä, väitellään asioista jotka ovat ne tunteet aiheuttaneet. Tämä johtaa välillä täysin absurdeihin keskusteluihin vaikkapa siitä oliko suosikkijoukkueen kannustaminen kotisohvalla puhetta vai huutoa tai oliko siitä sanominen "valitusta kaikesta" vai merkityksetön huomautus kun yhtäkkiä korvan juuressa kiljastaan (vai oliko se kiljaisu vai normipuhetta?) Jokainen ymmärtää, että tuon kaltainen tilanne ei varsinisesti ole riidan aihe, vaan se on arkinen tapahtuma, joka laukaisee jonkin tunteen, jonka taustalla on jokin vaivaamaan jäänyt asia.
Riitely on rakentavaa, jos debattivaiheesta päästään yli ja saadaan esiin riidan oikeat syyt, asiat jotka aiheuttavat toiselle loukkaantumisen, pettymyksen tai tunteen, että ei tule hyväksytyksi tai saa arvostusta. Ja kun nämä oikeat aiheet on saatu esiin ja niitä päästään käsittelemään, on riita ollut hyödyllinen.
Sen sijaan riitely on pelkästään repivää, jos se jää tuohon debattivaiheeseen tai vielä pahempaan mykkäkouluvaiheeseen ennen kun varsinainen syy on esillä. (Tai no....sekin mikä pahimmalta tuntuu on varmasti yksilöllinen kokemus). Joskus tietenkin tarvitaan aikalisä ja omassa rauhassa asian pohdintaa ja sitten asiaan palaamista, kun oma ajatus on jäsentynyt. Mutta silloin kun asia jää kokonaan siihen debattivaiheeseen, eikä todellisiin syihin palata, on riita ollut pelkästään parisuhdetta repivä.
Sitten on vielä tuo "Taasko me tultiin tähän?" -tilanne. Debatin aiheena olleen asian yli mennään nopeasti tuomalla esiin jomman kumman tai molempien taustalla oleva todellinen tunne ja kokemus. Entä jos se onkin tunne tai asia, jota on jo käsitelty ja toinen kokee, että nyt sitä ihan turhaan vedetään esiin tai ei halua enää siitä puhua, tai tietää että keskustelusta tulee vaikea tms. Silloin on vaikea päästä eteenpäin ja mykkäkoulusta voi tulla ainoa vaihtoehto työntää asia sivuun. Asia voi myös oikeasti olla sellainen, jota on perusteellisestikin käsitelty, mutta silti siitä on jäänyt tunteita, jotka laukeaa tietyntyyppisissä tilanteissa. Se vain tarkoittaa, että vaikka asiat on asiatasolla käsitelty, on tunnetasolla työ vielä kesken. Se on joskus turhauttavaa.
Tuollaisissa tilanteissa tulee usein mukaan sarkasmi, epäilykset toisen motiiveista ja ylimielisyys. Kaivetaanko asia esiin vain kiusan vuoksi? Liittyykö se tilanteeseen mitenkään vai ei? Vai onko asian käsitely todella vielä kesken.
Avoin keskustelu on toki tässäkin kohtaa tärkeää, mutta akuutissa riitatilanteessa sillä mitä sanotaan ei olekaan merkitystä, vaan sillä miten toinen tulkitsee sanoja. Kun molemmat ovat vihaisia, on vaikea yhtäkkiä muuttaa tunnetasonsa ja vaihtaa objektiiviseen, ratkaisuhakuiseen keskusteluun. Ja vaikka siihen pystyisikin, niin vielä vaikeampaa on toisen uskoa sitä. Siinä kohtaa rauhallinen, analyyttinen ja itsekriittinen keskustelukin kuulostaa toisesta lähinnä sarkasmilta.
Miten asiassa sitten voi päästä eteenpäin?
Varmasti asia pitää ottaa puheeksi kun tunteet ovat tasoittuneet ja on niin sanotusti "hyvä hetki", mutta mistä sitten puhutaan? - jos asia on jo aiemmin käsitelty?
lauantai 23. tammikuuta 2016
Miesten ja naisten pyhä kolminaisuus
Viime viikot on kohistu siitä, kuinka naiset ovat ajaneet miehet tiukille vaatimalla tasa-arvoa, joka ei kuitenkaan ole mieslähtökohdasta käsin tasaarvoista toimintaa vaan miehen alasajamista, mollaamista ja parjaamista. Miehen rooli perheissä ja parisuhteissa on koirankin arvoa alhaisempi. Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti naisen ja miehen etääntyneet parisuhteessa ja nainen korvaa miehen ystävillään. Vaarasen mukaan miestä kohdellaan välttämättömänä pahana ja mies tulee naisen tärkeysjärjestyksessä viimeisten joukossa.
Ovatko naisten asenteet muuttuneet vuosien saatossa miestä väheksyviksi? Onko mies välttämätön paha, jonka likasukkia tulee sietää tai jonka turhanpäiväiset naulat ja vasarat täyttävät kaappitilan naisen liinavaatevarastoilta? On totta, että naiset ovat tietoisia itsestään. On totta, että nykynaiset kokevat tarvetta selviytyä arjen haasteista omillaan ja on totta, että nainen pitää mielellään ohjakset hallussaan. Onko naisen itsenäisyys ja halu päättää asioista sitten asettanut miehen roolin kyseenlaiaseksi?
Mielestäni keskustelussa on annettu miehelle uhrin rooli. Mies on joutunut jättämään oman miehisyytensä ja siirtymään naisen oikeuksien edessä helvettiäkin alemmalle tasolle. Miksi miehet sitten sietävät kaiken kurjuuden ja suostuvat ottamaan vastaan naisen kiukun tai valtapelin? Eikö miehellä ole oikeutta sanoa asioista? Onko miehet niin laiskoja ottamaan vastuuta omasta elämästää, että ennemmin siedetään sitä huonoa ja väheksyvää parisuhdetta kuin otetaan vastuu ja tehdään ratkaisu parisuhteen parantamiseksi. Toki sama pätee myös huonoissa parisuhteessa eläviä naisia, miksi suostua elämään elämää, joka ei tyydytä, miksi ei uskalleta ottaa hyppyä tuntemattomaan, jos parisuhde ei vain toimi?
No, varmasti jokaisella on omat syynsä tehdä ratkaisuja oman elämänsä suhteen - lapset ja taloudellinen pärjääminen niistä varmasti suurimpina. Tarkoitukseni ei ole nyt syyllistää ketään tai sanoa, että jos kotona ei viherrä, niin kyllä siellä aidan toisella puolella se ruoho on vihreämpää. Ei - tarkoitukseni on herättää ajatuksia tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta parisuhteesta, jossa asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä rakentavasti, toista arvostavasti.
Aina puhutaan siitä, ettei toista voi muuttaa - ei voi, eikä joka tilanteessa tarvitsekaan. Monesta pienestä asiasta saa hyvän riidan aikaiseksi, vaikkapa vain siitä saako miehen työpaita roikkua käsipyyhkeiden kanssa samassa naulakossa. Mitäpä jos ensin pohditaan omaa suhtautumista asiaan, onko paidan paikalla oikeasti väliä? Jos on, niin kuinka asiasta voisi sanoa - nalkuttamalla vai asiallisesti argumentoimalla?
On myös asioita, joissa puolison toimintaan on puututtava. Liiallinen työnteko, siitä aiheutuva stressi, alkoholinkäyttö, kotitöiden jakaminen - noin esimerkkinä. Ei ole reilua, että kotityöt kuormittavat vain toista osapuolta. Ei imurointien määrään tai tiskikoneen täyttöön tarvita laskuria, hommat toimivat jos kumpikin osapuoli on tilanteeseen tyytyväinen ja mikäli tyytymättömyyttä esiintyy, täytyy asiasta keskustella - eikä asettua martyyrin rooliin, tehdä ja pärjätä itse - eihän siitä miehestä nyt pyykin pesuun olisikaan. Mikäli asiat jäävät vaivaamaan, tilanne ei muutu ja niissä tilanteissa helposti lähdetään viemään asioita haluttuun suuntaan omalla tavalla ja silloin parisuhteen toinen osapuoli voi jäädä jalkoihin ja kokea arvottomuutta - vähättelyäkin.
Vaarasen mukaan naiset ovat siirtyneet puhumaan miehistään kuin miehillä olisi aivotoimintaa vähemmän kuin ameeballa. Naiset päsmäröivät, määräilevät ja alistavat miestä kodinoitoon, lapsiin, raha-asioihin tai seksiin liittyen. Mies turhautuu, sillä hänen päätäntävaltansa on viety. Miehen tehtävänä on vain vastaanottaa käskyjä, joita nainen jakelee. Mies yrittää toteuttaa puolisonsa ohjeita pilkulleen, saamatta siitä kuitenkaan kiitosta. Nainen vaatii täydellisyyttä ja tiettyä statusta. Kodin pitää olla kodikas, mutta edeustuksellinen, miehen pitää olla hyvä ja lempeä, mutta silti hyvässä asemassa työelämässä. Paljon vaateita, jossa mies ajetaan ahtaalle.
Ei ole oikein puhua omasta puolisostaan alentavaan sävyyn, kertoa mikä asia jäi jälleen tekemättä tai mikä asia oli tehty väärin. Mies oli kyllä imuroinut, mutta eihän se ollut ymmärtänyt imuroida koiran petiä. Taas roikkui työpaidat Marimekon pyyheliinojen kanssa sulassa sovussa kylpyhuoneen seinällä ja kuinka monta kertaa siitäkin asiasta on sanottu. Kaikki pitää tehdä itse. Kuinka moni on kuullut naisten kehuvan miestään hyvin tehdystä työstä tai siitä, että mies on edes yrittänyt? Aika vähiin jäävät ne kerrat. Ja jos joku on kehdannut omaa miestään kehua, ihmetellään sitä suuresti - nyt on nainen jäänyt tossun alle tai sitten hän on niin riippuvainen miehestään, ettei enää osaa toimia itsenäisesti minkään asian suhteen.
Tasapuolisessa parisuhteessa kumpikaan ei toimi pomona ja alista toista työläisen asemaan (jos ei kyseessä ole yhdessä sovittu roolileikki), kiitosta jaetaan tasapuolisesti ja asioista puhutaan. Parisuhdetta ei voi korvata ystävyyssuhteilla, ystävät eivät korvaa parisuhteesta saatua lämpöä tai rakkautta. Parisuhteessa eläminen pakottaa katsomaan myös peiliin ja kasvamaan niin puolisona kuin ihmisenäkin - ja näin talviöinä on kiva käpertyä sen oman rakkaan kainaloon unohtaen huolet ja murheet tai sen paidan väärässä naulakossa.
Nyt vain testataamaan oletko parisuhteen tiikerihai vai marsu
Testin mukaan kumpikaan meistä ei ole tullut marsutetuksi. Olemme onnistuneet ylläpitämään keskinäistä vetovoimaanne siten, että läheisyys ja hellyys toimivat ja seksissä on hyvä vire. Näillä eväillä uuteen viikkoon.
Ovatko naisten asenteet muuttuneet vuosien saatossa miestä väheksyviksi? Onko mies välttämätön paha, jonka likasukkia tulee sietää tai jonka turhanpäiväiset naulat ja vasarat täyttävät kaappitilan naisen liinavaatevarastoilta? On totta, että naiset ovat tietoisia itsestään. On totta, että nykynaiset kokevat tarvetta selviytyä arjen haasteista omillaan ja on totta, että nainen pitää mielellään ohjakset hallussaan. Onko naisen itsenäisyys ja halu päättää asioista sitten asettanut miehen roolin kyseenlaiaseksi?
Mielestäni keskustelussa on annettu miehelle uhrin rooli. Mies on joutunut jättämään oman miehisyytensä ja siirtymään naisen oikeuksien edessä helvettiäkin alemmalle tasolle. Miksi miehet sitten sietävät kaiken kurjuuden ja suostuvat ottamaan vastaan naisen kiukun tai valtapelin? Eikö miehellä ole oikeutta sanoa asioista? Onko miehet niin laiskoja ottamaan vastuuta omasta elämästää, että ennemmin siedetään sitä huonoa ja väheksyvää parisuhdetta kuin otetaan vastuu ja tehdään ratkaisu parisuhteen parantamiseksi. Toki sama pätee myös huonoissa parisuhteessa eläviä naisia, miksi suostua elämään elämää, joka ei tyydytä, miksi ei uskalleta ottaa hyppyä tuntemattomaan, jos parisuhde ei vain toimi?
No, varmasti jokaisella on omat syynsä tehdä ratkaisuja oman elämänsä suhteen - lapset ja taloudellinen pärjääminen niistä varmasti suurimpina. Tarkoitukseni ei ole nyt syyllistää ketään tai sanoa, että jos kotona ei viherrä, niin kyllä siellä aidan toisella puolella se ruoho on vihreämpää. Ei - tarkoitukseni on herättää ajatuksia tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta parisuhteesta, jossa asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä rakentavasti, toista arvostavasti.
Aina puhutaan siitä, ettei toista voi muuttaa - ei voi, eikä joka tilanteessa tarvitsekaan. Monesta pienestä asiasta saa hyvän riidan aikaiseksi, vaikkapa vain siitä saako miehen työpaita roikkua käsipyyhkeiden kanssa samassa naulakossa. Mitäpä jos ensin pohditaan omaa suhtautumista asiaan, onko paidan paikalla oikeasti väliä? Jos on, niin kuinka asiasta voisi sanoa - nalkuttamalla vai asiallisesti argumentoimalla?
On myös asioita, joissa puolison toimintaan on puututtava. Liiallinen työnteko, siitä aiheutuva stressi, alkoholinkäyttö, kotitöiden jakaminen - noin esimerkkinä. Ei ole reilua, että kotityöt kuormittavat vain toista osapuolta. Ei imurointien määrään tai tiskikoneen täyttöön tarvita laskuria, hommat toimivat jos kumpikin osapuoli on tilanteeseen tyytyväinen ja mikäli tyytymättömyyttä esiintyy, täytyy asiasta keskustella - eikä asettua martyyrin rooliin, tehdä ja pärjätä itse - eihän siitä miehestä nyt pyykin pesuun olisikaan. Mikäli asiat jäävät vaivaamaan, tilanne ei muutu ja niissä tilanteissa helposti lähdetään viemään asioita haluttuun suuntaan omalla tavalla ja silloin parisuhteen toinen osapuoli voi jäädä jalkoihin ja kokea arvottomuutta - vähättelyäkin.
Vaarasen mukaan naiset ovat siirtyneet puhumaan miehistään kuin miehillä olisi aivotoimintaa vähemmän kuin ameeballa. Naiset päsmäröivät, määräilevät ja alistavat miestä kodinoitoon, lapsiin, raha-asioihin tai seksiin liittyen. Mies turhautuu, sillä hänen päätäntävaltansa on viety. Miehen tehtävänä on vain vastaanottaa käskyjä, joita nainen jakelee. Mies yrittää toteuttaa puolisonsa ohjeita pilkulleen, saamatta siitä kuitenkaan kiitosta. Nainen vaatii täydellisyyttä ja tiettyä statusta. Kodin pitää olla kodikas, mutta edeustuksellinen, miehen pitää olla hyvä ja lempeä, mutta silti hyvässä asemassa työelämässä. Paljon vaateita, jossa mies ajetaan ahtaalle.
Ei ole oikein puhua omasta puolisostaan alentavaan sävyyn, kertoa mikä asia jäi jälleen tekemättä tai mikä asia oli tehty väärin. Mies oli kyllä imuroinut, mutta eihän se ollut ymmärtänyt imuroida koiran petiä. Taas roikkui työpaidat Marimekon pyyheliinojen kanssa sulassa sovussa kylpyhuoneen seinällä ja kuinka monta kertaa siitäkin asiasta on sanottu. Kaikki pitää tehdä itse. Kuinka moni on kuullut naisten kehuvan miestään hyvin tehdystä työstä tai siitä, että mies on edes yrittänyt? Aika vähiin jäävät ne kerrat. Ja jos joku on kehdannut omaa miestään kehua, ihmetellään sitä suuresti - nyt on nainen jäänyt tossun alle tai sitten hän on niin riippuvainen miehestään, ettei enää osaa toimia itsenäisesti minkään asian suhteen.
Tasapuolisessa parisuhteessa kumpikaan ei toimi pomona ja alista toista työläisen asemaan (jos ei kyseessä ole yhdessä sovittu roolileikki), kiitosta jaetaan tasapuolisesti ja asioista puhutaan. Parisuhdetta ei voi korvata ystävyyssuhteilla, ystävät eivät korvaa parisuhteesta saatua lämpöä tai rakkautta. Parisuhteessa eläminen pakottaa katsomaan myös peiliin ja kasvamaan niin puolisona kuin ihmisenäkin - ja näin talviöinä on kiva käpertyä sen oman rakkaan kainaloon unohtaen huolet ja murheet tai sen paidan väärässä naulakossa.
Nyt vain testataamaan oletko parisuhteen tiikerihai vai marsu
Testin mukaan kumpikaan meistä ei ole tullut marsutetuksi. Olemme onnistuneet ylläpitämään keskinäistä vetovoimaanne siten, että läheisyys ja hellyys toimivat ja seksissä on hyvä vire. Näillä eväillä uuteen viikkoon.
tiistai 19. tammikuuta 2016
1000 ja yhdenyön tarinoita - miehen näkökulma
Mikä on oikea määrä seksiä parisuhteessa?
Tämä tuntuu olevan ikuisuuskysymys, joka säännöllisesti nousee keskusteluun. Syynä lienee tyytymättömyys seksin määrään tai laatuun. Vaikka stereotyppisesti edelleen keskusteluissa tuntuu olevan asetelmana se, että nainen antaa ja mies saa, on kyselyitä, artikkeleita ja tutkimuksia seuraamalla havaittavissa, että seksin sopivä määrä ja halujen kohtaamattomuus on molempien sukupuolien mielen päällä tasapuolisesti.
Jokainen aikuisikään ehtinyt (ja moni teinikin jo varmasti) on miettinyt ainakin joskus näitä kysymyksiä:
Mielestäni itseään ei kannata seksin suhteen päästää niin helpolla, että tyytyy osaansa vähäseksisessä elämässä vaikka ei suoranaisesti kokisikaan sitä ongelmaksi. Tutkitusti seksi lisää onnellisuutta ja siksi sitä kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon. Jos et ole aseksuaali tai sinulla ei ole seksin harrastamista rajoittavaa sairautta tai vammaa ja silti sanot, ettei seksi ole tärkeää tai että kerran kuussa riittää hyvin, et vain ole vaivautunut harjoittelemaan kumppanisi kanssa yhteistä seksiä sille tasolle, että siitä tulee teidän yhteinen tärkeä ja rakas harrastus.
Kyllä - kyse on harjoittelusta. Jos seksi on hyvää ja tunne vahva kumppania kohtaan, on seksin haluaminen automaattinen seuraus. Mitä paremmalta tuntuu, sitä enemmän sitä haluaa.
Olen nykyisen puolisoni kanssa harrastanut seksiä yli 1000 kertaa. Päivän luku taitaa olla n. 1040. Koska parisuhteemme on kestänyt vajaat tuhat päivää, tarkoittaa se keskimäärin yli kerta /pvä seksiä yli 2,5 vuoden ajan. Luulisi jo kyllästyvän ja näin useimmissa parisuhteissa varmasti käykin, niin myös omalla kohdalla on aiemmin käynyt, mutta ei tällä kertaa. Nyt seksi paranee kerta kerralta ja tuolla harjoitusmäärällä se on jo niin loistavaa, että sitä haluaa jatkossakin päivittäin.
Miksi sitten toisissa suhteissa seksin toistaminen oman kumppanin kanssa saa aikaan vain kyllästymistä - kuin joutuisi syömään samaa makaronilaatikkoa päivästä toiseen ja toisissa toistolla saadaan aikaan kasvava halu saada lisää? Kysymys on harjoittelun laadusta. Pelkkä toisto ei riitä vaan harjoittelussa pitää olla laatua. Kokeilemalla, kysymällä ja kiinnostumalla kumppanin reaktoista löytyy koko ajan uusia ulottuvuuksia. Olen tehnyt yli 1000 tutkimusmatkaa naiseni vartaloon ja korvien väliin (ja hän minun) ja säännöllisesti sieltä löytyy jotain uutta. Onnistuin tuottamaan hänelle ensimmäisen orgasmin vasta muutaman kymmenen kerran jälkeen, kun hän rohkaistui kertomaan, että klitorista pitäisi hyväillä. Olin aiemmissa suhteissa tottunut emätinorgasmeihin, joita nykyinen puolisoni taas ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Harjoituksen, kokeilujen ja keskustelujen kautta ensimmäinen emätinorgasmikin tuli sitten joskus 100-200 kerran välillä ja ensimmäinen ejakulaatio, jonka saamista puolisoni piti lähinnä urbaanina kaupunkilegendana, tuli joskus 300 kerran jälkeen. Uusia asentoja ja niiden variaatioita löytyy jatkuvasti. Yksi nykyisistä suosikkiasennoistamme löytyi jossain 900 kerran kohdalla. Nännejä hyväilemällä saavutettu orgasmi oli jo kerran lähellä, mutta jäi odottamaan tulevia harjoituskertoja.
Seksikalenteriamme voisikin kutsua yhtä hyvin harjoituspäiväkirjaksi. Niin kuin kaikessa muussakin harjoittelussa, tulee myös seksin harjoittelussa vastoinkäymisiä ja kausia jolloin ei kehitys ole niin nopeaa. Olemme kokeilleet asentoja, joissa paikat puutuvat ennen kuin alkaa tuntua hyvältä, on sattunut lukuisia tilanteita joissa kiihotus on muuttunut nauruksi ja ainoa aikaan saatu erite on ollut hiki. Mutta mitä sitten - ei se ole niin vakavaa. Jos joku ei onnistu tai ei tunnu kivalta niin sitten vaan uutta kokeilemaan.
Oman kokemukseni mukaan avainasemassa toistuvan parisuhdeseksin haluamiselle on toisen nautinnon etusijalle laittaminen. Tietenkin vain silloin kun se on molemminpuolista, eli molemmat antamisen halun lisäksi aidosti kokevat, että toinen haluaa tehdä minulle hyvää. Jos seksi on vain omasta tarpeesta lähtevää tyydyttämistä, alkaa se yksi ja sama varmasti maistua puulta ja siinä kohtaa vaivattomampaa on katsella pornoa netistä tai käyttää mielikuvitusta ja saada sitä kautta edes visuaalista vaihtelua. Mutta jos molemmilla etusijalla on halu tyydyttää oma kumppani, johtaa se jatkuvaan opetteluun ja aina vain uusiin ulottuvuuksiin. Ihmisen ja varsinkin naisen keho ja mieli ja etenkin niiden yhteispeli on niin monimutkainen instrumentti, että sen soittamisen opetteluun ei ihmisikä riitä, siksi se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.
Ja mikäs sen hauskempaa kun seksiä harrastamalla kehittää mielen ja ruumiin kuntoa sekä parisuhdetta. Ihan varmaa on, että jos parisuhteessa molemmat haluavat tuottaa toiselle seksuaalista mielihyvää päivittäin, heijastuu se myös molemminpuoliseen huomioimiseen kaikilla muillakin elämän osa-alueilla imuroinnista alkaen.
Seksi parisuhteessa ei ole palkinto siitä, että mies hoiti imuroinnin tai nainen antoi miehen katsoa mäkihyppyä rauhassa ja toi vielä oluen. Päinvastoin, toisen huomioiminen arjessa, yhteisten arjen asioiden tasapuolinen jakaminen ja arvostus on seurausta siitä, että seksissä, tuossa romanttisen rakkauden pyhimmässä ja intiimeimässä ilmentymässä, haluaa aidosti antaa toiselle kaikkensa.
Tämä tuntuu olevan ikuisuuskysymys, joka säännöllisesti nousee keskusteluun. Syynä lienee tyytymättömyys seksin määrään tai laatuun. Vaikka stereotyppisesti edelleen keskusteluissa tuntuu olevan asetelmana se, että nainen antaa ja mies saa, on kyselyitä, artikkeleita ja tutkimuksia seuraamalla havaittavissa, että seksin sopivä määrä ja halujen kohtaamattomuus on molempien sukupuolien mielen päällä tasapuolisesti.
Jokainen aikuisikään ehtinyt (ja moni teinikin jo varmasti) on miettinyt ainakin joskus näitä kysymyksiä:
- Onko oma tai kumppanin haluttomuus tai aktiivisuus seksin suhteen normaalia?
- Pitäisiko minun saada tai antaa seksiä useammin?
- Miksi haluan / kumppanini haluaa masturboida, mutta seksi ei kiinnosta - ainakaan sen oman kumppanin kanssa?
- Pitäisikö seksiin suostua silloin kun kumppani tahtoo, jos ei itseä huvita?
Mielestäni itseään ei kannata seksin suhteen päästää niin helpolla, että tyytyy osaansa vähäseksisessä elämässä vaikka ei suoranaisesti kokisikaan sitä ongelmaksi. Tutkitusti seksi lisää onnellisuutta ja siksi sitä kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon. Jos et ole aseksuaali tai sinulla ei ole seksin harrastamista rajoittavaa sairautta tai vammaa ja silti sanot, ettei seksi ole tärkeää tai että kerran kuussa riittää hyvin, et vain ole vaivautunut harjoittelemaan kumppanisi kanssa yhteistä seksiä sille tasolle, että siitä tulee teidän yhteinen tärkeä ja rakas harrastus.
Kyllä - kyse on harjoittelusta. Jos seksi on hyvää ja tunne vahva kumppania kohtaan, on seksin haluaminen automaattinen seuraus. Mitä paremmalta tuntuu, sitä enemmän sitä haluaa.
Olen nykyisen puolisoni kanssa harrastanut seksiä yli 1000 kertaa. Päivän luku taitaa olla n. 1040. Koska parisuhteemme on kestänyt vajaat tuhat päivää, tarkoittaa se keskimäärin yli kerta /pvä seksiä yli 2,5 vuoden ajan. Luulisi jo kyllästyvän ja näin useimmissa parisuhteissa varmasti käykin, niin myös omalla kohdalla on aiemmin käynyt, mutta ei tällä kertaa. Nyt seksi paranee kerta kerralta ja tuolla harjoitusmäärällä se on jo niin loistavaa, että sitä haluaa jatkossakin päivittäin.
Miksi sitten toisissa suhteissa seksin toistaminen oman kumppanin kanssa saa aikaan vain kyllästymistä - kuin joutuisi syömään samaa makaronilaatikkoa päivästä toiseen ja toisissa toistolla saadaan aikaan kasvava halu saada lisää? Kysymys on harjoittelun laadusta. Pelkkä toisto ei riitä vaan harjoittelussa pitää olla laatua. Kokeilemalla, kysymällä ja kiinnostumalla kumppanin reaktoista löytyy koko ajan uusia ulottuvuuksia. Olen tehnyt yli 1000 tutkimusmatkaa naiseni vartaloon ja korvien väliin (ja hän minun) ja säännöllisesti sieltä löytyy jotain uutta. Onnistuin tuottamaan hänelle ensimmäisen orgasmin vasta muutaman kymmenen kerran jälkeen, kun hän rohkaistui kertomaan, että klitorista pitäisi hyväillä. Olin aiemmissa suhteissa tottunut emätinorgasmeihin, joita nykyinen puolisoni taas ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Harjoituksen, kokeilujen ja keskustelujen kautta ensimmäinen emätinorgasmikin tuli sitten joskus 100-200 kerran välillä ja ensimmäinen ejakulaatio, jonka saamista puolisoni piti lähinnä urbaanina kaupunkilegendana, tuli joskus 300 kerran jälkeen. Uusia asentoja ja niiden variaatioita löytyy jatkuvasti. Yksi nykyisistä suosikkiasennoistamme löytyi jossain 900 kerran kohdalla. Nännejä hyväilemällä saavutettu orgasmi oli jo kerran lähellä, mutta jäi odottamaan tulevia harjoituskertoja.
Seksikalenteriamme voisikin kutsua yhtä hyvin harjoituspäiväkirjaksi. Niin kuin kaikessa muussakin harjoittelussa, tulee myös seksin harjoittelussa vastoinkäymisiä ja kausia jolloin ei kehitys ole niin nopeaa. Olemme kokeilleet asentoja, joissa paikat puutuvat ennen kuin alkaa tuntua hyvältä, on sattunut lukuisia tilanteita joissa kiihotus on muuttunut nauruksi ja ainoa aikaan saatu erite on ollut hiki. Mutta mitä sitten - ei se ole niin vakavaa. Jos joku ei onnistu tai ei tunnu kivalta niin sitten vaan uutta kokeilemaan.
Oman kokemukseni mukaan avainasemassa toistuvan parisuhdeseksin haluamiselle on toisen nautinnon etusijalle laittaminen. Tietenkin vain silloin kun se on molemminpuolista, eli molemmat antamisen halun lisäksi aidosti kokevat, että toinen haluaa tehdä minulle hyvää. Jos seksi on vain omasta tarpeesta lähtevää tyydyttämistä, alkaa se yksi ja sama varmasti maistua puulta ja siinä kohtaa vaivattomampaa on katsella pornoa netistä tai käyttää mielikuvitusta ja saada sitä kautta edes visuaalista vaihtelua. Mutta jos molemmilla etusijalla on halu tyydyttää oma kumppani, johtaa se jatkuvaan opetteluun ja aina vain uusiin ulottuvuuksiin. Ihmisen ja varsinkin naisen keho ja mieli ja etenkin niiden yhteispeli on niin monimutkainen instrumentti, että sen soittamisen opetteluun ei ihmisikä riitä, siksi se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.
Ja mikäs sen hauskempaa kun seksiä harrastamalla kehittää mielen ja ruumiin kuntoa sekä parisuhdetta. Ihan varmaa on, että jos parisuhteessa molemmat haluavat tuottaa toiselle seksuaalista mielihyvää päivittäin, heijastuu se myös molemminpuoliseen huomioimiseen kaikilla muillakin elämän osa-alueilla imuroinnista alkaen.
Seksi parisuhteessa ei ole palkinto siitä, että mies hoiti imuroinnin tai nainen antoi miehen katsoa mäkihyppyä rauhassa ja toi vielä oluen. Päinvastoin, toisen huomioiminen arjessa, yhteisten arjen asioiden tasapuolinen jakaminen ja arvostus on seurausta siitä, että seksissä, tuossa romanttisen rakkauden pyhimmässä ja intiimeimässä ilmentymässä, haluaa aidosti antaa toiselle kaikkensa.
tiistai 12. tammikuuta 2016
Naisen kanssa
Välillä saan kuulla puolisoltani kuinka epääloginen tai -johdonmukainen olen, miten en ymmärrä miehen ajatuksen juoksua tai teen asioista liian monimutkaisia ajattelemalla liian tunnepitoisesti - puhdasta järkeä peliin ja mutkat suoriksi!
Millaista sitten elämä naisena on? Miesten mielestä naiset saavat olla luvalla höpsöjä, kun taas mieheltä vaaditaan osaamista ja tietoa. Miesten mielestä myös naisten saama orgasmi on parempi kuin miesten - no, miten tästä voisi olla erimieltä, jos nainen voi saada useita orgasmeja yhdynnän aikana miehen yhtä vastaan. Jotkut miehet ovat kaipailleet itselleen myös rintoja, haluaisivat raukat kokeilla miltä ne rinnat tuntuisi omistaa. No, kokeilepa pitää rintoja ahdettuna liiveihin tai urheillessa, jolloin ne hölskyvät puolelta toiselle ja ylhäältä alas - siis niillä, joilla rinnat on.
Mikä on sitten naisellista ja mikä tekee naisesta naisen? Ne rinnat ja höpsähtänyt ajatusmaailmako? Mielestäni naisen tunnusmerkkeja on loistava organisointikyky, kyky pitää kaikki langat käsissä, löytää kadonneet tavarat ja keksiä ratkaisuja päivittäisiin pulmiin, joita perheen muiden jäsenten eteen sattuu tulemaan. Silloin on turha valittaa keinoista, joilla näihin ratkaisuihin päädytään - kaikki keinot ovat sallittuja ja koiran pureskeleman seinän voi paikata kaurapuurolla tai naulan vetää seinästä hampaillaan.
Ysätäväpiirissäni on paljon naisia, jotka käyvät töissä, pitävät kodin järjestyksessä, hoitavat lasten harrastukset ja siihen vielä lemmikkieläimetkin - miehestä puhumattakaan. Aina löytyy aikaa kaikille. Jos nainen nyt joskus kurtistaa kulmiaan miehen ilmoittaessa firman juhlista tai poikien lätkäillasta tai jos joskus tulee sanottua siitä hammastahnatuubin puristamisesta tai vessan renkaan alaslaittamisesta, ei siitä kannata ottaa itseensä. Se on vain rakkautta - miehen huomioimista ja miehestä huolehtimista.
Joskus harvoin kun nainen lähtee tuulettumaan tyttökavereidensa kanssa ja mies jää valmistamaan ruokaa lapsille, joutuu nainen pitämään ohjia käsissään puhelimitse. Turha miehen on loukkaantua niistä viesteissä, jossa neuvotaan kuinka hellan saa päälle tai mihin asteeseen pizza laitetaan uuniin - ja muistaahan mies ennen uuninlämmittämistä ottaa Hackmanin perintöpaistinpannut pois uunista, jottei kahvat sula ja teflon mene pilalle. Ja ruoan jälkeen tulee pöydän pinnan kiiltää - vahaa löytyy keittiön kaapista, siitä teräkselle tarkoitetun pesuaineen vierestä.
Lasten yöpuvut löytyvät tyynyn alta ja iltasaduksi luetaan sivulta 105 eteen päin - ei kuitenkaan liian pitkälle, jotta uniaika ei mene ohi ja nukahtaminen veny. Missään nimessä lapsille ei saa syöttää karkkia tai antaa sokeripitoisia mehuja, limuista puhumattakaan, eikä lapset saa katsoa illan elokuvaa Tv:stä. Tietokone ja pelikone tulee sulkea hyvissä ajoin ja miehen tulee myös huolehtia, ettei ruutuaikaa tule liikaa.
Mitä naiset sitten puhuvat tyttöjenillassa? No, tietysti miehistään - kuinka pentti heitti maitopurkin sekajätteisiin, eikä huuhtonut lautastaan ennen tiskikoneeseen laittoa. Ja entäs sitten ne vaatteet, joita roikkuu joka tuolin selkämyksellä ja oven rivassa - mihis se raukka joutuisi, jos ei olisi naista pitämässä huolta. Eivätkä lapsetkaan selviäisi koulunkäynnistä, jos nainen ei olisi lukemassa kokeisiin tai auttamassa läksyissä, huolehtimassa että liikuntapussi on mukana - ei pena osaa sitä(kään) pakata.
Nainen myös kertoo ystävilleen kuinka pena olisi käskenyt häntä pukeutumaan sinisiin farkkuihin ja ruskeisiin saappaisiin mustien housujen ja saappaiden sijaan. Toki mies raukalta pitää kysyä neuvoa kiperiin vaatepulmiin, mutta eihän se todellisuudessa ymmärrä naisten vaatetuksen päälle mitään, miten lie aikoinaan matkaan tarttuneenkin.
Onko naisen elämä sittenkään vain ohjeiden antamista ja perheen pyörittämistä? Itselläni on kahdenlaista kokemusta naisena olemisesta arjessa. Aiemmassa suhteessa pidin kiinni kaikista ohjaksista, mikään ei onnistunut, mikäli en sitä itse hoitanut - sain tehdä kaiken, huolehtia kaikesta ja pikkuhiljaa päättää myös kaikesta. Nykyisin tilanne on toinen, kotityöt ja vastuu jaetaan - se hoitaa, joka ehtii ja jos kumpikaan ei ehdi, tehdään asiat myöhemmin. Mielestäni parisuhteen ja perheen arjen pyörittämisen summa on naisella vakio. Jos perheen arkirutiinit jäävät kokonaan tai suurimmalta osin naiselle, niin ei voi odottaa, että nainen vielä jaksaisi huolehtia parisuhteesta. Asiat eivät jää hoitamatta - kyllä nainen ne hoitaa, mutta miehen tuki arjessa voi olla hyvinkin merkittävässä roolissa ajatellen parisuhteen tilaa. Nyt ei ole tarkoitus kaataa haluttomuutta tai parisuhteen ongelmia miehen niskaan, kummallakin on vastuunsa. Mutta miehen tuki ja turva sekä naisen mahdollisuus käyttäytyä välillä höpsösti arjen keskellä, lisää myös miehen arjen mukavuutta.
Olen huomannut, ettei se ole tärkeää mistä kohtaa sitä hammastahnaa puristetaan tai kuka sen pöydän pyyhkii - tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen! Tärkeää on myös toisen huomioiminen, vastuun jakaminen ja toisen kunnioittaminen. Ei meitä naisia niin vaikea ole ymmärtää - kunhan vain asiat sujuvat naisen näyttämän suunnan mukaan.
Mitä orgasmiin tulee, voitte olla ylpeitä itsestänne, jos naisenne saavuttaa onnenhuipun monta kertaa - mikäpäs sen antoisampaa, kuin saada naisenne vaikeroimaan ja kiemurtelemaan kosketuksenne voimasta. Ja miehet, turha kadehtia - kyllä ne naisen rinnat kuuluvat vähän myös teillekin, tosin vieraan naisen rintojen koskettelusta kannattaa sopia oman ja vieraan naisen kanssa, jottei tule turhaa sanomista.
Millaista sitten elämä naisena on? Miesten mielestä naiset saavat olla luvalla höpsöjä, kun taas mieheltä vaaditaan osaamista ja tietoa. Miesten mielestä myös naisten saama orgasmi on parempi kuin miesten - no, miten tästä voisi olla erimieltä, jos nainen voi saada useita orgasmeja yhdynnän aikana miehen yhtä vastaan. Jotkut miehet ovat kaipailleet itselleen myös rintoja, haluaisivat raukat kokeilla miltä ne rinnat tuntuisi omistaa. No, kokeilepa pitää rintoja ahdettuna liiveihin tai urheillessa, jolloin ne hölskyvät puolelta toiselle ja ylhäältä alas - siis niillä, joilla rinnat on.
Mikä on sitten naisellista ja mikä tekee naisesta naisen? Ne rinnat ja höpsähtänyt ajatusmaailmako? Mielestäni naisen tunnusmerkkeja on loistava organisointikyky, kyky pitää kaikki langat käsissä, löytää kadonneet tavarat ja keksiä ratkaisuja päivittäisiin pulmiin, joita perheen muiden jäsenten eteen sattuu tulemaan. Silloin on turha valittaa keinoista, joilla näihin ratkaisuihin päädytään - kaikki keinot ovat sallittuja ja koiran pureskeleman seinän voi paikata kaurapuurolla tai naulan vetää seinästä hampaillaan.
Ysätäväpiirissäni on paljon naisia, jotka käyvät töissä, pitävät kodin järjestyksessä, hoitavat lasten harrastukset ja siihen vielä lemmikkieläimetkin - miehestä puhumattakaan. Aina löytyy aikaa kaikille. Jos nainen nyt joskus kurtistaa kulmiaan miehen ilmoittaessa firman juhlista tai poikien lätkäillasta tai jos joskus tulee sanottua siitä hammastahnatuubin puristamisesta tai vessan renkaan alaslaittamisesta, ei siitä kannata ottaa itseensä. Se on vain rakkautta - miehen huomioimista ja miehestä huolehtimista.
Joskus harvoin kun nainen lähtee tuulettumaan tyttökavereidensa kanssa ja mies jää valmistamaan ruokaa lapsille, joutuu nainen pitämään ohjia käsissään puhelimitse. Turha miehen on loukkaantua niistä viesteissä, jossa neuvotaan kuinka hellan saa päälle tai mihin asteeseen pizza laitetaan uuniin - ja muistaahan mies ennen uuninlämmittämistä ottaa Hackmanin perintöpaistinpannut pois uunista, jottei kahvat sula ja teflon mene pilalle. Ja ruoan jälkeen tulee pöydän pinnan kiiltää - vahaa löytyy keittiön kaapista, siitä teräkselle tarkoitetun pesuaineen vierestä.
Lasten yöpuvut löytyvät tyynyn alta ja iltasaduksi luetaan sivulta 105 eteen päin - ei kuitenkaan liian pitkälle, jotta uniaika ei mene ohi ja nukahtaminen veny. Missään nimessä lapsille ei saa syöttää karkkia tai antaa sokeripitoisia mehuja, limuista puhumattakaan, eikä lapset saa katsoa illan elokuvaa Tv:stä. Tietokone ja pelikone tulee sulkea hyvissä ajoin ja miehen tulee myös huolehtia, ettei ruutuaikaa tule liikaa.
Mitä naiset sitten puhuvat tyttöjenillassa? No, tietysti miehistään - kuinka pentti heitti maitopurkin sekajätteisiin, eikä huuhtonut lautastaan ennen tiskikoneeseen laittoa. Ja entäs sitten ne vaatteet, joita roikkuu joka tuolin selkämyksellä ja oven rivassa - mihis se raukka joutuisi, jos ei olisi naista pitämässä huolta. Eivätkä lapsetkaan selviäisi koulunkäynnistä, jos nainen ei olisi lukemassa kokeisiin tai auttamassa läksyissä, huolehtimassa että liikuntapussi on mukana - ei pena osaa sitä(kään) pakata.
Nainen myös kertoo ystävilleen kuinka pena olisi käskenyt häntä pukeutumaan sinisiin farkkuihin ja ruskeisiin saappaisiin mustien housujen ja saappaiden sijaan. Toki mies raukalta pitää kysyä neuvoa kiperiin vaatepulmiin, mutta eihän se todellisuudessa ymmärrä naisten vaatetuksen päälle mitään, miten lie aikoinaan matkaan tarttuneenkin.
Onko naisen elämä sittenkään vain ohjeiden antamista ja perheen pyörittämistä? Itselläni on kahdenlaista kokemusta naisena olemisesta arjessa. Aiemmassa suhteessa pidin kiinni kaikista ohjaksista, mikään ei onnistunut, mikäli en sitä itse hoitanut - sain tehdä kaiken, huolehtia kaikesta ja pikkuhiljaa päättää myös kaikesta. Nykyisin tilanne on toinen, kotityöt ja vastuu jaetaan - se hoitaa, joka ehtii ja jos kumpikaan ei ehdi, tehdään asiat myöhemmin. Mielestäni parisuhteen ja perheen arjen pyörittämisen summa on naisella vakio. Jos perheen arkirutiinit jäävät kokonaan tai suurimmalta osin naiselle, niin ei voi odottaa, että nainen vielä jaksaisi huolehtia parisuhteesta. Asiat eivät jää hoitamatta - kyllä nainen ne hoitaa, mutta miehen tuki arjessa voi olla hyvinkin merkittävässä roolissa ajatellen parisuhteen tilaa. Nyt ei ole tarkoitus kaataa haluttomuutta tai parisuhteen ongelmia miehen niskaan, kummallakin on vastuunsa. Mutta miehen tuki ja turva sekä naisen mahdollisuus käyttäytyä välillä höpsösti arjen keskellä, lisää myös miehen arjen mukavuutta.
Olen huomannut, ettei se ole tärkeää mistä kohtaa sitä hammastahnaa puristetaan tai kuka sen pöydän pyyhkii - tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen! Tärkeää on myös toisen huomioiminen, vastuun jakaminen ja toisen kunnioittaminen. Ei meitä naisia niin vaikea ole ymmärtää - kunhan vain asiat sujuvat naisen näyttämän suunnan mukaan.
Mitä orgasmiin tulee, voitte olla ylpeitä itsestänne, jos naisenne saavuttaa onnenhuipun monta kertaa - mikäpäs sen antoisampaa, kuin saada naisenne vaikeroimaan ja kiemurtelemaan kosketuksenne voimasta. Ja miehet, turha kadehtia - kyllä ne naisen rinnat kuuluvat vähän myös teillekin, tosin vieraan naisen rintojen koskettelusta kannattaa sopia oman ja vieraan naisen kanssa, jottei tule turhaa sanomista.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Jalkojen välistä - vuosi 2015
Vuosi 2016 vaihtui juuri. Raketit paukkuvat ja joillakin hilpeä nousuhumala on kääntymässä jo laskusuuntaan. Itse istun kotisohvalla yhdessä puolisoni kanssa, nauttien suklaasta ja läheisyydestä. Miltä eletty vuosi 2015 on näyttänyt kohdallamme? Helppoa ei aina ole ollut -haasteita ja vastoinkäymisiä on mahtunut vuoteemme, mutta myös rakkautta, läheisyyttä ja intohimoa.
Ajattelin jakaa vuotemme tarkastelun neljään osaan - perhe, lapset, parisuhde ja seksi. Jokaisella osa-alueella on otettu askeleita niin eteen kuin taaksekin, mutta niin kai elämässä yleensä on tapana tehdä. Meillä on kuitenkin ollut toisemme, josta olemme ammentaneet voimaa niin huonoina kuin hyvinä hetkinä.
Perhe:
Päätimme vuosi sitten joulukuussa kantaa omaisuutemme saman katon alle ja yhdistää kaksi hajonnutta perhettä yhdeksi uudeksi. Tiesimme, että taustat huomioon ottaen tämä ei tulisi olemaan helppoa. Kodin sääntöjä on yritetty rakentaa niin, että jokainen teini kokisi yhdenvertaisuutta. Aina ei ole ollut helppoa, sillä sääntöjä on jouduttu venyttämään teinien erilaisten tarpeiden vuoksi - tätä ei ole ollut helppoa selittää ja perustella muille ilman, että teinin yksityisyyttä jaetaan kaikille.
Uusioperheen vanhempina olemme joutuneet pohtimaan omaa roolia äitinä ja isänä. Olemme sopineet, ettei perheessämme ole puolikkaita vanhempia vaan kokonaisia aikuisia, jotka sanovat viimeisen sanan aikuisen oikeudella. Olen kuullut, etten ole mikään äiti tai edes oikeutettu ohjeistamaan puolisoni lasta - tätä mieltä on ollut siis teini, ei puolisoni. Voitte arvata, että välillä on väsyttänyt ja on tehnyt mieli heittää ne kuuluisat työmiehen rukkaset naulaan.
Tapamme kasvattaa on erilainen ja olemme yön pimeinä tunteina käyneet keskusteluja kuinka olisimme itse toimineet tilanteessa, johon toinen meistä on joutunut ja toinen tarkkaillut sivusta. Onneksi omaamme samanlaiset arvolähtökohdat, jolloin ymmärrämme toistemme näkökulmaa vaikka tapamme toimia onkin jossakin suhteessa erilainen.
Lapset:
Vuoden aikana kaikki neljä lastamme ovat saavuttaneet jonkintasoisen teini-iän - joillakin mielialan vaihtelut ovat olleet rajuja, joillakin teini-leenan elämä on pysynyt paremmin aisoissa. On itketty, riidelty, heitetty tavaroita ja isketty jopa muutama reikä seinään, kun asiat eivät ole sujuneet oman mielen mukaan.
Hormonit ovat nostaneet esiin myös seksuaalisuuden ja seurustelun - ensimmäiset fritsut ovat ilmaantuneet koristamaan teinien kauloja. Koulu, kaverit, harrastukset sekä uusioperhe- kuvio on mietityttänyt jokaista ja olemme joutuneet käymään vakavia keskusteluja siitä, mitä kukakin haluaa ja toivoo.
Parhaita hetkiä ovat olleet hetket, jolloin olemme kaikki mahtuneet saman pöydän ääreen joko syömään tai pelaamaan pelejä. Olemme onnistuneet rakentamaan suhdetta toistemme lapsiin - tosin siinä riittää vielä tekemistä ensi vuodellekin.
Parisuhde:
Parisuhteemme alusta saakka olemme päättäneet pitää suhteestamme huolta, puhua asioista ja riidellä rakentavasti. Usein olemme tässä onnistuneet, mutta parannettavaa vielä jää. Parasta suhteessamme on nauru, huumori, huolenpito. Mitä enemmän nauramme, sen helpompaa on ollut kohdata myös vaikeuksia. Olen todennut menneen vuoden aikana useaan otteeseen, että ainoat haasteet suhteessamme ovat liittyneet jollakin tavalla lapsiin tai perheeseen. Toistemme kanssa olemme pärjänneet hyvin ja vaikka erimielisyyksiä on ollut, eikä tapamme kohdata vaikeuksia olekaan samanlainen, olemme selvinneet hankaluuksista voittajina.
Uusioperheen arki ja eletty elämä, suhtautuminen toistemme menneisyyteen sekä ex-puolisoihin ovat tuoneet keskusteluihin särmää, mutta samalla opettaneet suhtautumaan avoimin mielin tulevaisuuteen.
Seksi:
Seksin saralla taka-askeleita ei ole tullut. Seksikalenterimme on täyttynyt tasaiseen tahtiin ja olemme oppineet vuoden aikana nauttimaan toisistamme uudellakin tavalla. Kumpikin meistä on aina halunnut tuottaa myös toiselle nautintoa, koska tämä lisää myös omaa kykyä nauttia seksistä. Mitä enemmän olemme seksistä puhuneet, sitä paremmin olemme osanneet tyydyttää toistemme tarpeet.
Jos parisuhteessa huumorilla on ollut iso rooli, on sillä ollut rooli myös seksin saralla. Aina asiat eivät suju kuin elokuvissa. Kokeilimme joskus suuren kiihkon vallassa miten pikkuhousut repeävät esileikin yhteydessä - no, eiväthän ne revenneet ja eroottinen hetki päättyi kunnon nauruihin.
Olemme uskaltaneet kokeilla - onnistuen ja erehtyen. Aina ei voi voittaa, mutta mitään ei myöskään saavuta, jos ei uskalla kokeilla. Seksimme on edelleen loistavaa ja luistavaa - tästä on hyvä jatkaa myös uuteen vuoteen.
Aina ei onnistu, aina ei suju - mutta ei luovuteta ensi vuonnakaan! Onnellista Uutta Vuotta 2016!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)