Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ruuhkavuodet ja seksi

Lukaisin erään miehen kirjoittaman pohdinnan arkiseksistä ja sen merkityksestä seksielämän ylläpitäjänä. Kuten tekstissä mainitaan, lehdet ovat pullollaan toinen toistaan jännittävämpiä ja kiinnostavimpia artikkeleita siitä kuinka seksiä tulisi harrastaa tai kuinka seksistä saa jännittävämpää, kiinnostavampaa ja antoisampaa. Käsi pystyyn kenellä on arjessa aikaa, halua tai jaksamista vietellä puolisoa eroottisesti hieroen tai erilaisia roolileikkejä leikkien? Ei meillä ainakaan!

Olemme aiemmin jo kirjoittaneet uusioperheen arjestamme. Neljä teiniä, joista kolme valvoo mielellään hyvinkin pitkään ja se neljäs puolestaan herää aamulla (kyllä, myös viikonloppuina!) aikaisin - hiero siinä sitten tai käytä surisevia apuvälineitä. Joku on kuulolla aina. Seksiä on kuitenkin saatava tasaisin väliajoin. Vaikea yhtälö - muttei mahdoton!

Miten sitä aikaa ja tilaa saa sitten järjestettyä? Usein työpäivän aikana viestimme toisillemme - kerromme haluistamme tai palaamme yön pimeinä tunteina suoritettuun äänettömään, mutta silti tyydyttävään seksihetkeen. Kerromme miten hyvältä toinen tuntui ja mikä erityisesti oli kiihottavaa - joka kerran näitä hetkiä kuitenkin on. Mikäs sen paremmin saa hormonit liikkeelle ja koneen käyntiin, kun haaveileminen tai suoraan sanominen mitä haluaa toiselle tehdä. Illalla sitten katsellaan TV:tä lähekkäin, kosketellaan ja suudellaan - sänkyyn päästyä on hiljaisuusseksin vuoro.

Arjessa olemme ottaneet käyttöön myös yhteiset aamusuihkut, yhteiset "lenkit" (no, pääsääntöisesti lenkille lähdetään sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta joskus on hypätty autoon ja ajettu metsätielle harrastamaan seksiä luonnon helmassa - myös talvella). Hätä keinot keksii!

Olemme myös puhumalla yrittäneet pitää yllä jännitystä sekä kiinnostusta. Yritämme vältellä itsestäänselvyyksiä. Emme myöskään pidä toista varmana nakkina, vaan liekkiä pidetään yllä mainitsemallani viestinnällä, flirttailemalla ja kiusoittelemalla. Näitä asioita arkeen mahtuu aina.
Jotkut ruuhkavuosia elävät parit aikatauluttavat seksihetket kalentereihin. Se voi olla järkevää, jos seksille ei löydy muuten aikaa. Tähän meillä ei ole vielä ollut tarvetta - vaikka välillä yhteiset hetket tuntuvatkin olevan kortilla.

Flirttailu pitää oikeaa virettä yllä. Ohimennen takamukselle läpsäisyt, niskan hipaisu, katseet lasten päiden yli - mikäs sen parempi tapa huomioida toista ja kertoa sanattomasti, että välittää ja haluaa. Flirttailemalla esileikki saattaa kestää koko päivän, eikä sänkyyn pääsemistä malttaisi odottaa. Mikäli pienet huomionosoitukset jäävät, voi seksikin muuttua velvollisuudeksi ja kaikki tietävät kuinka velvollisuudesta hoidetuille asioille tuppaa käymään.

Arjessa seksistä saattaa helposti tulla myös vallankäytön väline. Kyllä meilläkin riidellään ja mökötetään. Puolison tekemiset tai tekemättä jättämiset saattavat ärsyttää ja kun ei riidelläkään voi kovaäänisesti, jatkuvat riidat helposti makuuhuoneen puolella. Itselleni riitely aiheuttaa kireyttä, jolloin puolison kainaloon on vaikea kierähtää ja koskettaminen jää pois. Tällöin myöskään seksi ei tunnu luontevalta. Ennen kuin hellyys ja läheisyys voidaan palauttaa, on ongelmat selviteltävä. No, nyt turha jeesustelu syrjään ja voin ihan rehellisesti kertoa, ettei ongelmien ratkaisukykyni ole päätä huimaava. Mutta mikäli asioita ei saada puhuttua, on turha kuvitellakaan seksiä tai edes seksiin viittaavia asioita tapahtuvan sängyssämme.

Summa summarum. meidän arkiseksimme siis koostuu toisen huomioimisesta, pienistä sanoista, pienistä teoista, flirttailusta, toisen kiusaamisesta ja huumorista. Arkiseksi lähtee liikkeelle vihjailuista, läheisyydestä ja toisen huomioimisesta. Sänkyyn saakka päästyämme asento saattaa vaihdella, mutta täysillä ei voi päästellä lasten takia. No, uusioperhekuviossa meille sattuu niitä "vapaapäiviä", jolloin seksiä harrastetaan sitten eri intensiteetillä - leikitään enemmän ja pidempään. Tärkeää kuitenkin on, ettei se seksi jää vain näihin harveneviin vapaapäiviin. Ja kyllä - joskus myös väsyttää ja mieluummin sitä kellahtaisi nukkumaan, mutta pienen lämmittelyn jälkeen huomaakin kroppansa olevan valmis tositoimiin - nautinnon huipun saavuttamisen jälkeen nukahtaminenkin on helpompaa!


 

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Hyvä seksielämä

Somessa ja lehdissä pyörii aika-ajoin tutkimuksia, joiden mukaan naiset haluavat seksiä - jopa enemmän kuin sitä on tarjolla. Naiset kaipaavat hellyyttä, rakkautta ja läheisyyttä - seksistä puhumattakaan. Olen kirjoittanut aiemmin jo seksin harrastamisesta, rakastelusta, panemisesta ja haluttomuudesta  - naisen näkökulmasta. Aion jatkaa nyt samalla linjalla.

Naisen kanssa - tekstissä totesin kotitöiden ja arjen haasteiden hillitsevän petipuuhia. Tutkimuksissakin on todettu stressin haittaavan seksielää eli mitä enemmän stressiä, sitä vähemmän seksiä. Seksin vähenemiseen voi stressin lisäksi vaikuttaa myös pitkä av(i)oliitto, parisuhderistiriidat, lapset ja talousvaikeudet - eikä uusperheen kuviotkaan helpota elämää.

Mistä sitten tietää onko itsellä hyvä seksielämä vai ei? Me Naisissa on listattu viisi kohtaa, joita tutkiskelemalla voi tehdä pientä tutkimusta omasta seksielämästä.

Ensimmäiseksi nousee esiin juuri stressi.  Ei saa stressata, niin seksikin maistuu. Tämä pitää varmasti paikkansa. Olen itse huomannut, että mitä enemmän mielen päällä on asioita, sitä helpompi on upota arjen syvään suohon ja siirtää parisuhde ja seksi taustalle. Lapset vievät ajan ja vielä sängyssäkin ajatukset harhailevat nuorten elämässä ja elämän tuomissa haasteissa, ehkä hieman kanaemomaisestikin. Vaikea siinä on sitten lähteä lempeä harrastamaan, jos nuoren murheet painavat takaraivossa - ja näitä  murheita meidän perhekuviossa riittää!

Toiseksi kohdaksi Me Naiset nostaa kotitöiden jakamisen. Tästä kirjoitinkin jo Naisen kanssa- postauksessa. Kanadalaisessa yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan miesten osallistuminen kotitöihin ei heijastu suoraan seksielämään, vaan osallistumista tärkeämpää on se, tuntuuko kotitöiden jako reilulta. Tähän tutkimustulokseen on helppo yhtyä. Itse arvostan enemmän sitä, että asioita tehdään pyynnöttä, omasta halusta, tahdosta tai tarpeesta - pyykinpesuun ei tarvita naisen lupaa tai autonpesuun lupaa mieheltä (tai mainoksessa luvattua suklaalevyä). Kumpikin ottaa vastuuta kodin, perheen ja parisuhteen ylläpidosta omalla tavallaan - se riittää. Reilu meininki näkyy makuuhuoneessa ja seksielämän virkeänä.

Uuden kokeileminen lisää puhtia myös seksielämään. Näin on.Vanilja on kiva maku ja tuoksu, mutta pieni ripaus eksotiikkaa chilin tai tumman suklaan muodossa antaa lisäsävyä tuttuun ja turvalliseen. Aivot tykkäävät vaihtelusta ja isoin elin sängyssä on juurikin siellä yläpäässä - ei alapäässä. Olemme mainostaneet täälläkin blogissa mm. hotelliyötä dopamiinituotannon kasvattamiseksi. Vaihtelu virkistää - niin asennon tai paikan tai jopa molempien.

Kuten Happy End-kirjassa Kontula ja Kallion
toteavat on seksuaalinen yhteensopivuus erittäin merkittävässä roolissa. Parisuhteen seksi voi hyvin, jos kummankin seksuaalinen vireys on samalla tasolla. Täytyy löytää oikea vire, silloin seksuaalinen kiinnostus pysyy yllä. Olemme puolisoni kanssa pohtineet sitä kuinka toinen voikin tuntua useiden kertojen jälkeen hyvältä ja kuinka toisesta voi kiihottua kerta toisensa jälkeen - ehkä ihminen tarvitsee sen oikean palan löytämistä seksuaalisen vireen ylläpitämiseksi.

Paljonko on tarpeeksi seksiä? Kuinka monta kertaa päivässä tai viikossa? Artikkelin mukaan enemmän ei  ole aina parempi. Joidenkin mielestä seksiä pitää olla lähes joka päivä, joillekin riittää kerta, kaksi viikossa. Tarpeeksi on silloin, kun määrä riittää pitämään kummankin osapuolen tyytyväisenä, eikä kummallekaan tule tunnetta, että jostain pitää luopua toisen miellyttämiseksi. Olemme mainostaneet pitävämme seksikalenteria, johon merkitsemme ne kerrat, jolloin harrastamme seksiä niin, että kumpikin saa. Kertoja kertyi suhteen alussa monta päivässä - nyt kertoja ei ole ehkä niin paljoa, mutta ajallisesti seksiin tulee käytettyä aikaa vähintään yhtä paljon. Laatu on korvannut määrän.

Salaisuus hyvään seksielämään löytyy siis stressin hallinnasta, kotitöiden jakamisesta, avoimmuudesta uusille kokemuksille, puuttuvan palasen löytämisestä ja tyytyväisyydestä omaan seksielämään. Aika yksinkertainen kaava, eikös?